Ryhmille

Göstan ravintolassa järjestyvät ryhmälounaat, kokoustarjoilut ja kahvitukset.
Olipa seurueenne pieni tai suuri, ravintolan henkilökunta palvelee ryhmäänne ammattitaidolla.

Ravintola Göstassa järjestyvät tilauksesta myös vaativat juhla- ja illallistarjoilut.
Keittiömestarimme räätälöivät sesongin parhaista raaka-aineista illallismenun viinisuosituksineen.

Ravintola Göstan makuelämykset syntyvät laadukkaista sesongin mukaisista paikallisista raaka-aineista. ”Paikallista kansainvälisesti” onkin ravintoloitsija Henry Tikkasen tunnuslause. Ravintolan tarjonnassa tuntuvat suomalaisesta luonnosta kumpuavat maut. Ne ovat lähtökohtana myös teemaillallisille: valitse esimerkiksi Metsä lautasellesi tai Kulinaarinen matka, joka vie  Suomen kansallistaiteilijan Akseli Gallen-Kallelan teosten inspiroimalle historialliselle matkalle.

RAVINTOLA GÖSTAN RYHMÄLOUNAAT 2024

Ravintola Göstan lounas on maukas ja rentouttava hetki upeassa puistomaisemassa. Pöytiin tarjoiltu lounas on aina valmistettu päiväntuoreista raaka-aineista.  Aterian yhteydessä tarjoilemme aina juuren leivottua talonleipää ja voita. Ateria sisältää myös kupillisen kahvia.

Kaikista ryhmälounas vaihtoehdoista on saatavilla myös kasvisvaihtoehto

Paviljonkilounas ( ryhmäkoko min. 20hlö )

Päivittäin vaihtuva sesongin lounaskokonaisuus, joka koostuu pääruuasta, raikkaasta vihersalaatista sekä jälkiruasta.

21,50 e

Kartanon lounas Kalalla (ryhmäkoko min. 10hlö )

Samettinen keitto sesongin parhaista raaka-aineista

Paahdettua lohta, lehtiyrteillä maustettua hollandaise kastiketta

Maitosuklaamoussea ja vadelmaa

34,00 e

Kartanon lounas Lihalla ( ryhmäkoko min. 10hlö )

Samettinen keitto sesongin parhaista raaka-aineista

Ankankoipea confit, timjamikastiketta

Maitosuklaamoussea ja vadelmaa

34,00 e

Patruunan lounas  2022 ( ryhmäkoko min. 10hlö )

Hiillostettua siikaa, avokadoa ja soijavinegrettiä

Timjamihunajalla glaseerattua ankanrintaa ja linssihöystöä

tai

Päviän kalansaalis kotimaisesta järvikalasta

Creme brulee ja passionhedelmää

48,00 e

AUTEREEN TUVAN RYHMÄLOUNAAT

Autereen tuvan lounas tarjotaan tunnelmallisen ja historiallisen tuvan noutopöydästä.

Autereen tuvan kotiruokalounas ( ryhmäkoko min 25hlö )

Lounas koostuu päivittäin vaihtuvasta kotiruokavaihtoehdosta, raikkaasta salaattipöydästä, talon leipävalikoimasta sekä kahvin kanssa tarjottavasta makeasta.
16,50e

Autereen tuvan herkkupöytä ( ryhmäkoko min. 25hlö )

Sokerisuolattua lohta, marinoitua fenkolia
Grillattuja vihanneksia, fetaa ja paahdetuuja pinjansiemeniä
Raikasta vihersalaattia
Härän paahtoseläkettä, selleriä ja omenaa
Hedelmäistä katkarapusalaattia, valkosipulimajoneesia
Juureen leivottua talon leipää ja voita
***
Grillattua maissikananpoikaa, tummaa sitruunakastiketta
***
Maitosuklaamoussea ja vadelmaa
38,00e

Gösta Catering tuo ravintolan herkullisen ruuan ja palvelut luoksesi, missä ikinä sitten oletkin.
Meiltä saat räätälöidyt tarjoilut niin pienelle kuin isollekin joukolle Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella.
Hoidamme ammattitaidolla yritystilaisuudet, häät tai muut perhejuhlat.
Ole rohkeasti yhteydessä, niin suunnitellaan yhdessä sinulle ja vieraillesi unohtumaton ruokaelämys.

Tarjouspyynnöt ja lisätietoa: ravintola@ravintolagosta.fi tai p. 0407085572

Göstan kokouspaketti

Ravintola Göstan kokouspaketti koostuu aamukahvituksesta, lounaasta sekä iltapäiväkahvituksesta. Tarjoiluissa seuraamme vahvasti sesonkeja ja hyödynnämme kulloinkin saatavilla olevat parhaat raaka-aineet. Tarjoiltavassa kokonaisuudessa tavoitteena on myös kokonaisvaltaisesti hyvä ja energinen olo.

Esimerkkipaketti:

Aamulla:
Virkistävä smoothie luomujugurtista ja Rauhalammin mansikoista
Moniviljabagel, kevyesti suolattua lohta ja tillikurkkua
Talon kahvia ja tuoremehuja

Päivällä:
Raikas salaatti savustetusta siiasta ja valkeasta parsasta
Mureaksi haudutettua hanhenkoipea, vihreitä linssejä
Persikkamoussea ja vadelmasorbet

Iltapäivällä:
Vuodenaikaleivos ja kahvi/tee

Esimerkkipaketin tarjoilujen hinta 66,00 € ( ilman aamiaista 54,00 €)

Pääkonttorin kokouspaketti Gustafissa

Ravintola Göstan Gustaf kokouspaketti koostuu aamukahvituksesta, keittolounaasta sekä iltapäiväkahvituksesta. Tarjoiluissa seuraamme vahvasti sesonkeja ja hyödynnämme kulloinkin saatavilla olevat parhaat raaka-aineet. Tarjoiltavassa kokonaisuudessa tavoitteena on myös kokonaisvaltaisesti hyvä ja energinen olo.

Esimerkiksi:

Aamulla:
Virkistävä marjasmoothie luomujugurtista
Suolainen kahvileipä
Talon kahvia, teetä
Appelsiini ja omenamehua

Päivällä
Ruokaisa lounasleipä
Samettista kasvissosekeittoa, lisukkeineen
Pieni makea

Iltapäivällä
Vuodenaikaleivos

Kokouspäivän esimerkki tarjoilujen hinta 46,00€ ( ilman aamiaista 36,00€ )

Autereen tuvan kokouspaketti

Aamulla:
kahvi/tee ja suolainen kahvileipä

Iltapäivällä:
kahvi/tee ja makea kahvileipä

Kokouspaketti 19,50€/hlö (8-16 välisenä aikana)

Lounas lisätilauksesta pöytiin tarjoiltuna ravintola Göstassa.

Pientä tarjoiltavaa kokouspäivään:

Tuorehedelmävati 4 € / hlö
Kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä 3,50 €/ hlö
Kokousmakeiset
2,50 € / hlö

Göstan kahvitukset

Talon kahvia tai haudutettua teetä sekä

Ruissämpylä, graavattua lohta ja pikkelsimajoneesia  9,50 €

Maalaiskinkku-kolmioleipä  9,00 €

Vuodenaikaleivos 9,20 €

Pulla    6,70 €

Lisäksi:

Raikas marjasmoothie   3,00 €

Tuorehedelmävati    4 €/ hlö

Kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä    2,50 €/ hlö

Virvoitusjuomat     4,90 €

 

Ravintola Göstan aamiainen 18,00 €

Esimerkki menu:

Smoothie kauden hedelmistä / marjoista

Viileäsavustettua lohta ja mummonkurkkua

Kotimaista kalkkunaleikettä

Italialaista salamia

Maalaispalvi kinkkua

Mustaleima emmental- juustoa ja goudaa

Keitettyjä luomumunia

Versosalaattia, luumutomaatteja

Vesimelonia

Leipäkori;  Moniviljasämpylöitä, ruisleipää, sulhaspiirakoita ja maalaisvoita

Tuoremehuja

Kahvia / teetä

Kupliva-tasting* n. 30-40 min 39 €/hlö

Maistamme kolmea eri kuplivaa sekä perehdymme hieman valmistusmenetelmiin, tyyleihin sekä historiaan.
Maistettavat valitaan tilaisuuden vahvistamisen jälkeen.
Hinta sisältää maistettavat kuplivat, 6 cl / hlö – lisäkaadoista laskutamme erikseen.

* Tasting on saatavilla yli 10 henkilön seurueille, pienempien seurueiden suhteen neuvottelemme hinnat tapauskohtaisesti.

Göstan Juhlat

(Tilauksesta min. 10 henkilölle min. 5 arkipäivää ennen tilaisuutta).

Göstan Sesongin menu

Kolmen, neljän tai viiden ruokalajin ”yllätysmenu”, jossa hyödynnämme kunkin vuodenajan parhaat raaka-aineet. Näistä aineksista valmistamme juhlavan ja tilaisuuteenne sopivan kokonaisuuden viinisuosituksineen.

3 ruokalajia 56,00 €

4 ruokalajia 64,00 €

5 ruokalajia 76,00 €

Kulinaarinen matka Akseli Gallen-Kallelan seurassa

Lähde makumatkalle, jota siivittävät Akseli Gallen-Kallelan teoksista kumpuavat historialliset tarinat.
Neljä kattausta vievät Akselin teosten kautta tunnelmasta toiseen ja historiallisesta tilanteesta toiseen.
Ensimmäisessä kattauksessa kuohuu Mäntän koski, toinen ja kolmas johdattelevat sekä talonpoikaiseen että herraskaiseen elämään. Jälkiruoassa tutustutaan Sissi Serlachiuksen elämään ja maistetaan sen kirpeitä vivahteita.

4 ruokalajia 69,00e

Metsä lautasellasi -teemamenu

Keittiömestarimme Henry Tikkanen on luonut metsäaiheisen Metsä lautasellasi -ateriakokonaisuuden.
sen alkuruokana olevassa siiassa maistuu niin kuusi kuin katajakin, pääruokana on paahdettua peuraa.
Suklaaleivos on saanut seurakseen tattijäätelöä puolukan kera.

3 ruokalajia 58,00e

Pientä suolaista ja makeaa 36,00 e tai 6,00 e / kpl

  • Lohi-avokado kevätkääryleitä
  • Ankkarilletteä, marinoitua sipulia
  • Katkarapu skågen
  • Luomuhärkä tartar, valkosipulimajoneesia
  • Kupillinen samettista vuohenjuustokeittoa, kuivattua oliivia
  • Rosmariini pannacotta, persikkaa ja vadelmaa

PIKKUJOULUJUHLAT TAIDESAUNALLA, RAVINTOLA GÖSTASSA TAI AUTEREEN TUVALLA

Tervetuloa viettämään tunnelmallista ja herkullista juhlaa ainutlaatuisessa Serlachius-museon ympäristössä. Valittavanasi on Suomen upeimpiin edustussaunoihin lukeutuva Taidesauna, historiallinen Autereen tupa tai tyylikäs Ravintola Göstan sali. Kaikissa näissä saatte juhlia omassa rauhassa – varaamme tilan vain teidän seurueenne käyttöön.

Tarjoamme myös rautaisella ammattitaidolla toteutettuja catering-palveluja omiin tiloihinne.

Joulujuhlapakettimme alk. 10 henkilön ryhmille

Tunnelmalliset pikkujoulupakettimme sisältävät illallisen, valitsemanne juomat ja halutessanne järjestämme juhlaanne kevyttä ohjelmaa. Joulunajan menut ovat toteuttavissa myös päiväsaikaan.

Varaa juhlasi ravintola@ravintolagosta.fi, p. 040 708 5572 tai myynti@serlachius.fi  p. 03 488 6801

 

PIKKUJOULUT ISOLLEKIN PORUKALLE RAVINTOLA GÖSTASSA

Ravintola Göstassa, taidemuseon sydämessä, järjestät isollekin seurueelle laadukkaat pikkujoulut taattujen makujen parissa.

Kartanon joulu

Samettista maa-artisokkakeittoa

Ankankoipea confit, paahdettua kurpitsaa ja kirsikkakastiketta

Sitruunaposset

52,00 e

Joulun kalansaalis

Jouluinen kalalautanen

Päivän kalansaalis päiväntuoreesta järvikalasta

Creme Brulee ja passionhedelmäsorbet

59,00 e

Riistanvartijan joulu

Hiillostettua siikaa, perunaohukainen ja piparjuurimoussea

Keitto paahdetusta maa-artisokasta, muikunmätiä ja ruohosipulia

Paahdettua peuranseläkettä, tattikreemiä ja timjamikastiketta

Lämmin suklaaleivos, karpalojäätelöä

64,00 e

Göstan omenaglögi 8 e

 

TUNNELMALLISEN AUTEREEN TUVAN PERINTEINEN JOULUBUFFET

Vanhanajan joulutunnelman varmistat valitsemalla pikkujoulujesi miljööksi taidemuseon pihapiirissä sijaitsevan perinteikkään pehtorin tuvan.  Sinne katamme herkullisen buffetpöydän täynnä joulun makuja. Autereen tupa on vain seurueenne privaattikäytössä.

Joulunajan ihania makuja

Graavattua lohta, marinoitua kurkkua

Lämminsavustettua lohta, piparjuurikastiketta

Mustaherukkasilliä

Katajanmarjasilakkaa

Mausteista kananpoikaterriiniä, omenahilloketta

Häränrinta pastramia, sellerisalaattia

Metsäsieni-lehtikaalisalaattia

Vihersalaattia

Ruskistetulla voilla maustettuja perunoita

Saaristolaisleipää ja talonleipää voita

Ankankoipea confit, hunajalla maustettuja uunijuureksia

Suklaamoussea, kirsikkahiloketta ja mascarponea

Joulukahvia ja teetä

52 e/hlö, kun seurueessa vähintään 20 henkilöä.

NAUTINNOLLISTA JUHLAA UPEALLA TAIDESAUNALLA

Nautinnollisen ja rentouttavan loppuvuoden juhlan varmistat valitsemalla pikkujoulujesi miljööksi upean taidesaunan. Ryhmänne voi halutessaan nauttia pyöreän löylyhuoneen makoisista löylyistä. Käytössä on myös poreallas ja mahdollisuus pulahtaa järveen. Taidesaunan tarjoiluissa takkatulen ääressä maistuu ja tuoksuu tuli sekä lämpö.

Taidesaunalla

Taidesaunan joulu I

Samettista maa-artisokkakeittoa

Ankankoipea confit, paahdettua kurpitsaa ja kirsikkakastiketta

Sitruunaposset

52,00 e /hlö + tilavuokra neljä tuntia 450e

 

Göstan Sesongin menu

Kolmen, neljän tai viiden ruokalajin ”yllätysmenu”, jossa hyödynnämme kunkin vuodenajan parhaat raaka-aineet. Näistä aineksista valmistamme juhlavan ja tilaisuuteenne sopivan kokonaisuuden viinisuosituksineen.

4 ruokalajia 64,00 €

5 ruokalajia 76,00 €

Tilaisuuden alkuun suosittelemme:

Taidesaunan kuuma koira sekä Göstan omenaglögi 22,00 e / hlö

OHJELMAVINKIT JUHLIINNE

Voitte liittää ruokailujen yhteyteen opastuksen Serlachius-museoiden näyttelyihin.

Järjestämme tarvittaessa myös seurueenne kuljetukset.

Lisätietoa ja varaukset museon myyntipalvelusta myynti@serlachius.fi tai 040 1663480

CATERING-PALVELUMME OMIIN TILOIHINNE

Ravintola Gösta palvelee asiakkaitaan myös monipuolisilla catering-palveluilla. Kun haluat järjestää juhlat omissa tiloissasi, me hoidamme pienet ja isot tilaisuudet rautaisella ammattitaidolla. Ota rohkeasti yhteyttä ravintolaamme; rakennamme sopivan kokonaisuuden juuri teidän tarpeisiinne.

ravintola@ravintolagosta.fi, p. 040 708 5572

Tähdellä (*) merkityt kentät täytettävä.
 
Serlachius Museums
Facebook
Instagram